SUURKAUPUNKI VAI METROPOLI?

Moni kaupunkilainen varmaan ihmetteli päättäjien touhuja seuratessaan Helsinki-Vantaa –liitoskeskustelua. Ensin Vantaalla sanottiin EI Helsingin kosiskelulle. Sen jälkeen Helsingin valtuusto totesi, että se olisi kyllä halunnut selvittää kuntaliitosta, mutta ei sitten! Koska olisi tarvittu molempien myönteinen tahdonilmaus, ajatus Helsinki-Vantaan pienestä suurkaupungista piti romuttaa.

Keskustelun seuraamista vaikeuttaa sekin, etteivät kannanotot noudata puolue- eikä kuntarajoja. Helsingissä on suhtauduttu kuntaliitossuunnitelmiin myönteisimmin, vaikka poliittisissa perusteluissa on ollut sävyeroja. Oikeisto on kauppakamarin äänellä ilmaissut tavoitteen, että Helsingin ja Vantaan yhdistäminen kasvattaisi yksityistettyjen palveluiden markkina-aluetta, olisi siis enemmän maksajia ja vain yksi päättäjä. Meille demareille kuntauudistuksen tavoite ei voi olla julkisten palveluiden alasajo ja esimerkiksi terveyskeskusten korvaaminen pörssiyhtiöiden lääkäriasemilla.

Helsingissä monien huoli on, että erityisesti liikenteen ja asuntorakentamisen kysymyksiä pitäisi pohtia isommalla joukolla ja suuremman kartan ääressä. Väkeä muuttaa pääkaupunkiseudulle joka tapauksessa. Tänne tarvitaan uusia koteja, olivat ihmisten tulot suuria tai pieniä. On tärkeää, ettei asuinalueiden välille synny jyrkkiä eroja, jotka perustuisivat tuloeroihin tai syntyperään. Tasa-arvoinen yhteiskunta tarkoittaa myös sitä, että kaikilla on oikeus turvalliseen elinympäristöön.

Helsingin kaupunginjohtaja ei kuitenkaan näytä luovuttavan vaan ajaa nyt laajempaa kuntaliitosta, joka kattaisi sekä Helsingin, Vantaan, Espoon että Kauniaisen. Pajunen ehkä toivoo, että tuleva hallitus jyrää vastahankaiset kaupungit pakkoliitoksella. Espoohan on aina kääntänyt päänsä pois, jos joku on ehdottanut lähempää yhteistyötä. Pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistämistä on kuitenkin turha ajaa kuin käärmettä pyssyyn. Neljän kaupungin välisten rajojen poistaminen ei ole mikään patenttiratkaisu. Niiden hallintokulttuurit ovat aivan erilaisia. Yhdistyminen tarkoittaisi, että yhteinen kaupungintalo olisi entistä kauempana ja lautakunnat edustaisivat yhä suurempaa asukasjoukkoa. Muuri Hel-Va-Es-Kau-kaupungin ympärillä olisi entistä paksumpi. Todellisuudessa pääkaupunkiseutu on kasvanut neljää kuntaa paljon suuremmaksi. Siksi seudun ratkaisuja pitää etsiä sillä alueella, jolla ihmiset päivittäin liikkuvat: Kirkkonummelta Sipooseen ja Helsingistä Hyvinkäälle. Raide- ja väyläratkaisut rajaavat Helsingin seutua tarkemmin kuin mitkään kuntarajat. Asunnon ja työpaikan välimatkaa mitataan minuuteissa eikä kilometreissä.

Kannatan nurmijärveläisen toverin, Antti Kalliomäen vetämän SDP:n työryhmän linjaamaa Helsingin metropolin mallia. Päätöksentekoa ei voi viedä monen mutkan taakse, kuten nyt monissa päällekkäisissä kuntayhtymissä ja jos jonkinlaisissa yhteistyökokouksissa. Sen vuoksi päätöksiä tekemässä pitää olla suorilla vaaleilla valittu metropolivaltuusto. Sen tehtävä on katsoa asioita kokonaisuuden näkökulmasta, ei taistella kapeiden nurkkakuntaisten etujen puolesta. Helsingin ja Vantaan liitoksen kariutumista ei kannata jäädä suremaan. Nyt tarvitaan isompia ja kestävämpiä ratkaisuja. Jopa Helsingin pitää oppia katsomaan metropolialuetta lintuperspektiivistä!