Mistä onni löytyy?

Tämä teema on ollut mielessäni viimeisen vuoden. Olen tutkiskellut sitä sisimmässäni; olenko onnellinen? Välillä olen tuntenut olevani lotto-voittaja, koska minulla on kaksi ihanaa lasta joiden kanssa voin jakaa elämää. Olen kuitenkin oivaltanut, että tämä elämän vaihe loppuu kohta ehkä jo kolmen vuoden kuluttua. Mistä sitten löydän onneni? Mistä lähden sitä etsimään?

Olen saanut elämässäni onnekseni matkustaa ja tutustua monenlaisiin ihmisiin. Ne ovat olleet elämääni rikastavia kokemuksia ja olen näistä kokemuksista erittäin onnellinen. Olen pyrkinyt lukemaan kirjoja, missä kerrotaan onnesta ja sen löytämisestä. Nyt viimein koen, että olen oivaltanut/ sisäistänyt sen onnen käsityksen jota olen hakenut. Ydin ajatus on se, että kestävä onni on aina yhteistä.

Todellisen onnen voi löytää vain yhdessä, yhteydessä toisiin ihmisiin. Onni on parhaimmillaan yhteisöllinen kokemus. Siinä ei ole itsekkyyttä, oman edun tavoittelua tai toiselta riistämistä.

Kokoomuksen Jan Vapaavuoren lausunto ”tuloerot voivat kasvaa” heijastaa parempiosaisten onnen tavoittelua rahan muodossa. Kokoomuksen mielestä on siis täysin oikeutettua tukea edelleen yhteiskunnan kahtia jakautumis- kehitytä. Heidän mielestään on siis ihan luonnollista, että maailmassa on todella rikkaita ja suuri joukko köyhiä.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta lähti aivan toisenlaisesta näkökulmasta, missä huolehditaan kaikista ihmisistä. Silloin kaikki voivat paremmin ja ovat onnellisempia. Suomen ”brändi” maailmalla on ollut turvallisuus. Se pohjaa siihen, että köyhäkin saa ruokansa ja elantonsa muulla tavoin kuin varastamalla. Rikollisuus on kasvanut nopeasti kreikassa ja espanjassa, koska ihmisiltä on mennyt työpaikat ja maiden tulevaisuudesta kukaan ei tiedä mitään. Näköalattomuus vie tulevaisuuden uskon ja siten moraali laskee ja varastelu ei tunnu niin pahalta. Tätäkö me haluamme Suomeenkin? Samaan aikaan ”pienet ryhmät” lietsovat muukalaisvihaa, joka on helppo kohdentaa myös köyhiin suomalaisiin, jotka ovat syystä tai toisesta tippuneet ”oravanpyörästä” ja sitten syrjäytyneet.

Huomaan olevani todellinen idealisti uskoessani edelleen yhteiseen onneen, missä toisen onnea ei laiteta toisen edelle. Tärkeää on huomata, että olemme kaikki kuitenkin samassa veneessä -  halusimme sitä tai emme!