Vapaaehtoisvoimin

Elämme monella tavoin projekti-elämää. Sitoutuminen työhön, asumiseen, puolueeseen, seurakuntaan tai aviopuolisoon on pitkälti määräaikaista. Perinteiset yhteisöt elävät murrosta. Suomessa työyhteisöt ovat olleet vahvoja tukiverkkoja ja monet suureten ikäluokkien ihmiset ovat tehneet yli 40-vuoden työuran yhden työnantajan palveluksessa. Tulevat sukupolvet voivat vain ihmetellä, miten se on joskus ollut mahdollista. Aikanaan kouluissa luokkayhteisöt olivat kiinteitä ryhmiä, mihin samaistuttiin. Nyt luokattomassa lukiossa sitoudutaan suorituksiin ja menestymiseen.

Pohjoismainen hyvinvointi yhteiskunta on siirtymässä hyväntekeväisyys yhteiskuntaan, missä korostuu vapaaehtoisuus. Julkisia palveluita yhtiöitetään pikavauhdilla, mikäli valinnanvapaus lainsäädäntö menee läpi. Mallissa luotetaan ihmisten haluun tehdä hyvää auttamistyötä vapaaehtoisesti. Yhteiskunnallisessa puheessa korostetaan yhteistä vastuuta - mikä sinänsä on hyvä , mutta sille tulee luoda uudenlaisia edellytyksiä. Muutoin vapaaehtoistyö ja sitoutuminen siihen jää vain yksittäisten ihmisten varaan.

Huolenaiheena on, että onko meillä riittävä joukko vapaaehtoisia naapureita, läheisiä, sukulaisia tai ystäviä jotka sitoutuvat hädän hetkellä apuun ja sitoutuvat auttamaan pitkänkin ajan? Y-sukupolvi katsoo eteenpäin ja sitoutuvat hyvän tekemiseen jos se on lyhyt kestoista ja hyödyttää heitä itseään. Keski-ikäiset ruuhkavuosissa olevat yrittävät selvitä oman elämänsä haasteita auttaen lapsiaan ja ikääntyviä vanhempiaan. Ainoa potentiaalinen ryhmä on terveet, virkeät eläkeläiset. Monet eläkeläisistä tekevätkin vapaaehtoistyötä saaden elämäänsä merkityksen ja rikastuttaen elämäänsä. Osa eläkeläisistä nauttivat elämästään, vapaudestaan reissaten, kun vihdoinkin on aikaa ja rahaa matkailuun.

Kovien arvojen johtaessa maatamme ihmisarvo mitataan hyödyllisyydessä. Voidaanko terveet eläkeläiset velvoittaa samanlaisiin palkattomiin yhteiskunnan talkoisiin kuin toisessa ääripäässä elävät pitkäaikaistyöttömät, jotka olisivat halunneet päästä ansiotöihin? Eriytymiskehitys on kovaa. Tarve siihen, että kaikki sitoutuvat yhteisen yhteiskunnan rakentamiseen on suuri. Miten pidetään kaikki mukana samassa yhteiskunnan veneessä? 

Oma kokemukseni toimiessani vertaistukena ja vapaaehtoisena haastavassa elämäntilanteessa oleville ihmisille kuormittaa todella paljon. Ammattilainen voi rajata auttamistyön työajaksi, mutta vertainen ei aina pysty rajaamaan ajankäyttöä. Vapaaehtoiset tekevät työtä ilman tukea ja heidän oma jaksaminen onkin vaarassa.

Vapaaehtoistyö tarvitsee uusia tukirakenteita. Vanhat rakenteet, yhteisöt eivät vedä uusia toimijoita. Aikaisemmin ihmiset sitoutuivat seurakuntaan, urheilujärjestöön, puolueeseen, kyläyhdistykseen ainiaaksi. Nyt vapaa-ehtoistyötä halutaan tehdä oman osaamisalueen mukaisesti, monesti kapeasti ja määräaikaisesti. Tämä pitäisi mahdollistaa ja haastaa meidät kaikki pohtimaan miten saada uusia ihmisiä mukaan uudella tavalla osallistumaan, vaikuttamaan ja auttamaan.