Harvalla
ehdokaskollegalla, jos kellään, näyttää olevan rohkeutta puuttua
maahanmuuttopolitiikkaan ja pakolaisiin tavalla, joka tunnustaa pakolaisten
ihmisoikeuden ja tuomitsee rasismin ja heikkojen syrjinnän. On helpompi olla
sellaisen populismin kuorossa, joka välttelee perehtymistä tosiasioihin.
Kotikaupunkini
Seinäjoki pyrkii esiintymään kaupunki-imagoaan vahvistavana ja
kansainvälistyvänä paikkana, mutta antaa ulkomaalaisuutta vieroksuvalle
populismille vallan. Seinäjoki valitettavasti puhuu strategioissaan toisin kuin
elää. Päätös olla ottamatta pakolaisia on kuin tuppukylästä.
Siirtolaisuus
on maailmassa kasvava ilmiö. Sen pysäyttäminen ei ole mahdollista, eikä
myöskään toivottavaa. Maailmassa on tällä hetkellä 230 miljoonaa siirtolaista.
Oikein hallittuina muuttoliikkeet ovat sekä
vastaanottaville maille että muuttaville ihmisille hyvinvointia kasvattava
mahdollisuus. Eurooppaan suuntautuva muuttoliike on hyvin monipuolista: tänne
tullaan mm. työnteon takia, perhesyistä, turvapaikanhakijoina ja pakolaisina.
Osana
muuttoliikettä pakolaistilanne on tällä hetkellä erittäin huolestuttava.
Maailmassa oli vuoden 2013 loppuun mennessä 16,7 miljoonaa pakolaista, 33,3
miljoonaa sisäisesti siirtymään joutunutta eli niin sanottua maan sisäistä
pakolaista ja 1,2 miljoonaa turvapaikanhakijaa.
Konfliktit Euroopan naapurustossa aiheuttavat
kuolemaa ja tuhoa pakottaen ihmisjoukkoja liikkeelle. Syyria on nopeasti
noussut maailman pahimmaksi pakolaiskriisiksi. Syyrialaispakolaisia on jo 3,8
miljoonaa.
Tilanne
Välimerellä on kestämätön ja äärimmäisen huolestuttava. Meriteitse Eurooppaan
saapuneiden pakolaisten ja siirtolaisten määrä lähes nelinkertaistui vuoden
2014 aikana ja yli 3500 ihmistä kuoli pyrkiessään Eurooppaan ja yrittäessään
ylittää Välimerta. Tämän alkuvuoden aikana kuolleita on jo yli 300.
Vastaanottopaineet
kohdistuvat ennen kaikkea EU:n eteläisiin jäsenmaihin, mutta Suomikaan ei voi
kääntää selkäänsä. Kiintiöpakolaispolitiikka on tärkeä keino lievittää globaalia
pakolaistilannetta.
Suomen
kiintiö on viime vuosina ollut 750 henkilöä. Määrää nostettiin viime vuonna 300
henkilön lisäkiintiöllä, kuten tehdään myös tänä vuonna. Pakolaismäärä on
kasvanut nopeasti, joten Suomenkin tulee harkita suurempaa kiintiötä.
Vaikka
korostammekin työperäisen maahanmuuton tärkeyttä, on maahanmuuttopolitiikan lähtökohtana
maahanmuuttajien ihmisoikeuksien täysimääräinen turvaaminen ja kunnioittaminen.
Tarja
Tenkula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti